*

Tuulan kliseeklinikka

Pilkataan foliohattuja - kuka hyötyy?

Onko Suomen poliittisessa keskustelussa ikinä ollut aikaa, jolloin asioista olisi voinut keskustella argumentoiden ja toisen mielipiteitä ja huolenaiheita kuunnellen? Viime aikoina keskustelun on tyrehdyttänyt ankarasti viuhuneet rasismikortti ja natsikortti, mihin Tasavallan Presidenttikin viimeviikkoisessa puheessaan viittasi.

Mutta ”kortteja” on toki muitakin, ja niiden tarkoituksena on tukahduttaa perustellut kysymykset ja aiheelliset vastaväitteet.

Natsikortin lisäksi olen viime aikoina ollut erityisen harmissani salaliittoteoria-kortista. Se on aivan yhtä väärinkäytetty kuin muutkin keskustelun mitätöimiseen tarkoitetut ”kortit”.

Viime aikoina kortinläiskettä on ollut paljon ns. valtamediassa, viimeksi Ylen Perjantai-ohjelmassa 5.2. Siinä ruodittiin odotetun paheksuvin sävyin paitsi ns. vastamediaa, myös yleiskäsitettä ”salaliittoteoria”. Jos en olisi jo ennestään joutunut tutustumaan salaliittoteorioihin, toteaisin, että kannattaa kiinnostua niistä viimeistään nyt. Koska ei voi kuin ihmetellä, miksi Yle esittää esimerkkeinä valeuutisista ja salaliittoteorioista sellaisia kertomuksia, joilla on hyvin vähän tai ei ollenkaan tekemistä minkään oleellisesti Suomea koskevan kanssa? Puhuttiin kuussa käynnistä (tai –käymättömyydestä), kohutusta ruokasooda-artikkelista, suklaan oletetuista tai olettamattomista terveyshyödyistä sekä ”maailman vanhimmasta puusta”.

Eniten ja vakavimmin puhuttuja ”salaliittoteorioita” eivät kuitenkaan ole ruokasoodat tai vanhat puut, eivät edes ufot tai liskoihmiset, vaikka monet katsovatkin Youtubesta viihteenä näitä videoita siinä missä uudelle kaudelle pyörähtänyttä kulttisarja X-filesiakin. Ymmärrettävästi tällaiseen salaliittoviihteeseen niputtamalla on helppoa leimata kaikki virallista totuutta (esim. EU-politiikasta, kansainvaelluksesta, terrorismista, pankkimaailmasta, kansallisomaisuuden myynnistä yms.) epäilevät pelkiksi hörhöiksi ja foliohatuiksi.

Edes journalistisen tasapuolisuuden (rehellisyydestä en edes yritä puhua) nimissä olisi ollut Ylen ohjelmassakin vähintään kohtuullista huomauttaa, että aivan oikeitakin salaisia sopimuksia, ohjeistuksia ja lehmänkauppoja tehdään, ja on aina tehty. Mihin muka salaliitot olisivat maailmasta hävinneet? Miksi ajatuskin on mahdoton, ikään kuin ihmisellä, erityisesti valtaapitävillä, ei olisi sekä kyky että motiivi sellaisia joskus punoa niin isossa kuin pienemmässäkin mittakaavassa?

Onhan meillä todistettavasti sellaisia salaseuroja kuin Bilderberg, G20, Maailmanpankki, EU:n komissio, uskonnolliset johtajat jne. jotka eivät ole kansan demokraattisesti valitsemia elimiä, puhumattakaan, että niiden toiminta olisi läpinäkyvää. Onko niistä puhuminen maailmanpolitiikan ja sen vinoutumien yhteydessä todellakin höperöä foliohattupuhetta? Vai haluaako Yle sanoa, että ajatuskin noiden ylikansallisten klubien muista kuin yhteiseen hyvään pyrkivistä motiiveista on jo lähtökohtaisesti naurettava?

Mainittakoon tässä välissä yksi poikkeus. Jopa valtamediankin uutisten mukaan suuren mittaluokan kavaluutta ja maamme upottavia suunnitelmia kyllä punotaan, mutta niitä saa virallisesti etsiä vain yhdestä ilmansuunnasta, siitä samasta, josta vain muutama vuosikymmen sitten mitään pahaa ei saanut etsiä lainkaan, koska neuvostovastaisuus-kortti läiskähti ikävine seurauksineen! – Mutta nyt taasen, jos et heti suoralta kädeltä usko suuren naapurimme meitä vastaan punomia kavaluuksia, et saa käyttää niiden julkituojia vastaan foliohattukorttia, ellet halua että sinua vastaan läiskäistään ainakin putinisti-kortti, ellei myös Venäjän trolli –korttia.

Vihkiytymättömille kerrottakoon, että ”foliohattu” nimitys tuli siitä, että hassunhauskojen salaliittoteoreetikkojen mukaan foliolla voi torjua avaruudesta tms. tulevaa haitallista säteilyä. Jospa  salaliittojen haittoja voisikin torjua niin helposti! Mutta eurokriisiä, velkakriisiä, siirtolaiskriisiä, terrorismia tai kolmannen maailmansodan uhkaa ei tinapapereilla torjuta. Ja huom. mikään näistä kriiseistä ei ole luonnonvoima, joka vain ”yllättää”!

Siksi haluaisin rohkaista kaikkia älyllisesti aktiivisia ja politiikasta kiinnostuneita ihmisiä vapauttamaan sisäisen ”foliohattunsa” oikein kunnolla, ja suunnata epäilevä katse joka ilmansuuntaan, vaikka vain muutamaksi hetkeksi päivässä, Ylen ja tottelevaisten ”oikeinajattelijoiden” pilkasta välittämättä. Totuus ei ole ”tuolla ulkona”, vaan se vaikuttaa koko ajan arkeemme täällä keskuudessamme, riippumatta siitä, uskallammeko ottaa siitä selvää ja vaatia tietoja, vai emme.

Tälläkin sivustolla on usein siteerattu Franklin D. Rooseveltin kuuluisaa lausetta: ”Mikään politiikassa ei tapahdu sattumalta”. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Mutta silti syyn ja seurausten suhteista kiinnostuneet liian usein pelkäävät sanoa ääneen mitä ajattelevat. Pohdimmepa eurokriisiä tai siirtolaistulvaa, terrorismia tai ilmastonmuutosta, kannattaa ensimmäiseksi, pilkan uhallakin, kysyä: ”Kuka hyötyy?”

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Sehän vasta huolestuttava maailma olisikin, jos salaliittoteorioita ei saisi kyseenalaistaa. Saahan niitä vapaasti sepitellä, kehitellä, levitellä ja uskoa niin paljon kuin sielu sietää, mutta myös kritiikkiin on varauduttava.

Salaliittoteoreetikoiden ongelma on kuitenkin se, ettei kritiikkiä haluta käsitellä ja hyötyjä nähdään sellaisissa asioissa, joita niitä ei ole. Tuudittaudutaan cherry picking-ajatteluun. Otetaan vaikkapa esimerkkinä salaliittoteoria Yle sensuroimassa presidentin puhetta.

Kun kiinnostus on valtaisa ja joka puolella on eri tahojen tallentavia laitteita, on täysin mahdotonta sensuroida presidentin puhe. Sille ei löydy minkäänlaista todellista motiiviakaan. Ajatus sensuroivasta Ylestä kutkuttaa vain nyrjähtänyttä mielikuvitusta, jossa tavallinen tekninen ongelma muuttuu elämää suuremmaksi.

Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö oikeitakin salaliittoja olisi, mutta hyvin harvoin.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Viimeisessä lauseessasi on pointti. Oleellista kumminkaan ei ole salaliittojen määrä tai niiden kutkuttavuus, vaan se, kuinka suuri vaikutus niillä on m e i h i n. En sanonut ettei salaliittoteorioita saa kritisoida, vaan sitä, että vakavastikin perustellut keskustelunavaukset leimataan hörhöilyksi vetämällä samaan nippuun kaikenlaiset mielikuvitusoliot yms. Olen jopa kuullut väitettävän, ettei mitään Bilderberg-ryhmää ole olemassakaan. Sellainen puhe on yhtä tyhmää kuin vakaa usko liskoihmisiin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miten Bilderberg-ryhmän olemassaolo ja liskoihmisten olemattomuus liittyvät salaliittoteorioiden todenperäisyyteen? Foliohatuille naureskellaan juuri siksi, että todistelun taso on usein niin surkeaa. En yllättyisi, vaikka joku hörhö saisi päähänsä että jommankumman edellämainitun ryhmän tapaaminen todistaa salaliiton.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #3

Kysymys on nimenomaan niputtamisesta, täsmälleen samalla kaavalla kuin "rasismi"-kortin kanssa ja natsikortin kanssa. Oma kommenttisi on esimerkki. Siis samalla kaavalla kuin kaikki maahanmuuttokritiikki on rasismia ja kaikki kansallismielisyys on natsismia, myös kaikki puhe siitä, että maailmaa johtaa eliitti, joka ei ole vaaleilla valittu, on monen mielestä typerää salaliittohöpinää. Siis nimenomaan niputetaan liskoimiset ja bilderbergit jotta ihmiset luulisivat, että näistä puhuvat ovat kaikki ihan samaa sakkia. Se, että Youtubesta varmaankin löytyy videoita, joissa liskot ja bilderbergit sekoitetaan, ei pitäisi tarkoittaa, että asiallinen kritiikki juuri vaikkapa Bilderbergiä kohtaan on tyhmää. Milloin Yle tai muu valtamedia on suostunut tästä aiheesta asiallisesti keskustelemaan, muuhun sävyyn kuin mitä tehtiin mm. Perjantai-ohjelmassa?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #4

"Kysymys on nimenomaan niputtamisesta, täsmälleen samalla kaavalla"

Ei ole, minä ainakin luulin käyttäneeni päinvastaista kaavaa, eli arvioin todistusvoiman. Logiikka menee siis niin, että en tuomitse ketään rasistiksi ilman todisteita. Toimin täysin saman periaatteen mukaan salaliittoteorioiden suhteen. Ilman todisteita ne ovat, jolleivät hörhöjen puheita, niin ainakin samanarvoisia.

Salaliittoteorian esittäminen, ilman väitteitä tukevia faktoja, on sama asia noiden mainitsemiesi korttien kanssa. Heitetään ilmaan löysä väite, josta toivotaan kuulijan muodostavan kohteesta negatiivisen mielikuvan.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #5

Minun mielestäni keskustella voi ilman vedenpitävää todistettakin, esim. spekuloiden, ei kuitenkaan täysin tuulesta temmaten. Jos vaaditaan aina ehdottoman vedenpitävä todiste, emme voisi lainkaan keskustella siitä, mikä merkitys on esim Bilderbergillä, ja kristisoida koko instituutioita, koska keskustelut siellä n i m e n o m a a n ovat salaisia. Keskustelua voi ja saa käydä myös skenaarioiden ja todennäköisyyksien perusteella, muutenhan monista asioista ei voisi keskustella lainkaan - onhan paljon muutakin salassapidettäväksi julistettua Bilderbergin lisäksi. Sinun mielestäsikö asiassa ei ole ongelmaa? Huom. keskustelu on keskustelua, ei vielä esim. rikossyyte, jossa niitä vedenpitäviä todisteita täytyy ollakin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #6

Noinhan se menee, en minä käsittääkseni mitään vedenpitävää vaatinutkaan. Minulle riittää myös looginen perustelu, jonka "todistusvoiman" siis arvioin. Sitä en kuitenkaan hyväksy, että kahden tai useamman ihmisen tapaaminen sinänsä todistaisi salaliiton, ihan riippumatta kerrotaanko sen tapaamisen aikana käydystä keskustelusta minulle vai ei.

Siinä olet oikeassa, että politiikan osalta maailmaa johtavat ihmiset joita ei ole valittu demokraattisilla vaaleilla. Toimeenpanevat elimet (hallitukset) ja virkamiehet kun käytännössä nimitetään aika lailla irrallaan vaaleista. Talouden osalta asiat ovat onneksi paremmin, siellä saamme äänestää joka päivä.

Max Jussila Vastaus kommenttiin #5

Juuri näin. "What can be asserted without evidence can be dismissed without evidence." Christopher Hitchens, 2003.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #11

Entä kansalaisten turvallisuus ja uhkakuviin varautuminen? Saammeko varautua uhkiin ja keskustella niistä ilman pilkkaa, vaikka meillä ei olisikaan niiden toteutumisesta sataprosenttisen varmaa näyttöä - eli vasta jälkikäteen, jolloin on myöhäistä!

Max Jussila Vastaus kommenttiin #12

Ei keskustelua kukaan ole kieltämässä. Puhe oli tässä argumenttien arvosta ja todistustaakasta, jos noin raskasta sanaa halutaan käyttää.

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

http://www.standaard.be/cnt/dmf20091114_001

Bilderberg on olemassa ainakin Van Rompuy, antoi lausunto tästä v 2009.

Käyttäjän tapiosimonen kuva
Tapio Simonen

Blogistin viimeinen lause on mielenkiintoinen (KUKA HYÖTYY):

Pohdimmepa eurokriisiä tai siirtolaistulvaa, terrorismia tai ilmastonmuutosta, kannattaa ensimmäiseksi, pilkan uhallakin, kysyä: ”Kuka hyötyy?”

Jos jokin taho hyötyy kahdesta yllä mainitusta neljästä, sen kannattaa pyrkiä edesauttamaan niiden tapahtumista ja kiihdyttämistä.

Venäjä hyötyy ainakin siirtolaistulvasta, koska voi käyttää omalla alueellaan olevia ulkomaalaisia pelinappuloina EU:n pohjoisen ulkorajan tapauksessa. Pommitukset Syyriassa kiihdyttävät pakolaisia.

Muslimiveljeskunta ja siihen liittyvät tahot hyötyvät siirtolaistulvasta ja Euroopan alueille kohdistuvasta terrorismista (Euroopan islamisaatio ja omien alueiden ”puhdistus”).

Koska muslimeilla on (ainakin) kaksi hyötynäkökohtaa, voidaan olla varmoja, että kansainvaellukset jatkuvat ja jopa kiihtyvät.

Kannattaa myös kysyä, KETKÄ HÄVIÄVÄT.

Valitettavasti Eurooppa on häviäjä kaikissa neljässä asiassa.

Hyötyvät tahot voivat lietsoa ilmastonmuutospakolaisten lähtöhalukkuutta Lähi-Idästä, Afrikasta ja Aasiasta.

Sodat ja köyhyys ovat jo käytössä, kun kuivuus, ruuan ja juomaveden puutos tulevat mukaan, on nykymuotoisen Euroopan tuho varma miljoonien ja taas miljoonien pakolaisten vyöryvässä tulvassa.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Kyllä, siitä olen samaa mieltä, että Eurooppa häviää ja paljon.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Muuttosirkat ovat vain suurentuneet ihmisenkokoisiksi, mutta tulos on samanlainen.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eihän tuosta voi tulla muuhun lopputulokseen kuin että Venäjä ohjaa EU:ta ja Merkel ja komissio onkin vain Putinin sätkynukkeja. Millä ihmeellä Putin sai tämän vallan ja ohjaako Putin myös USA:n tekemisiä?

Käyttäjän SeppoRaittila kuva
Seppo Raittila

Jarmo Makkonen,
tutustu tätä seuraavan kommenttini ohella petrodollari-käsitteeseen. (esim. http://paavokuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20817... )
Ja muutenkin siihen, miten USA-joukkue on nukkehallitsijoiden joukkio.
Se, että yksityiset liikemiehet hallitsevat sitä joukkiota, ei ole Venäjän syy!

Tässä onkin valtamedian äärimmäisesti sensuroima asia: Putin onkin korostanut, ettei halua hyökätä koiria vastaan, vaan isäntää.
Isäntä esim. ISIKSEN rahoittajissa = yksityiset liikemiehet. (Ks. esim. http://sputniknews.com/politics/20151116/103019911... .)
Ei siis valtiot. Niin äärimmäisesti kuin Venäjällä Suomessa (lännestä käsketysti) nykyisin pelotellaan.

Mieti esim. Rothschildien suvun taloudellista voimaa - joidenkin arvioiden mukaan 500 000 miljoonan USD:n omaisuudella.
Sillä ei ole sellaisia rajoituksia ja häiriötekijöitä suuntautumisilleen kuin useimmilla maailman valtioilla on.

Tuollaista Suomen valtamedia vaikenee.
Valtamedia haluaa esittää USA:n jne. itsenäisenä demokratiana ja sensuroi muut kommentit.
Vaikka USA:ssa valtapoliitikoiden lobbaus on vuosi vuodelta yhä äärimmäisemmissä mittasuhteissa...
Ja kaikilla USA:n presidenteillä JFK:n jälkeen on ollut CIA-yhteys ennen valituksi tulemistaan. Ja monet vierailleet Bilderberg-kokouksessa ennen valituksi tulemistaan.
- http://www.activistpost.com/2016/01/the-cias-presi... (Obama lienee pahin tapaus: https://www.intellihub.com/obama-exposed-white-hou...)

Käyttäjän SeppoRaittila kuva
Seppo Raittila

Kiitos Tuula hyvistä bloggauksista!

Sinulla on tässä aiheesi paras kysymys: kuka hyötyy...

Aiheen tausta on pitkällinen. Mutta on vaikea uskoa, että valtamedia siksi olisi vuosikymmenet siitä vaiennut.
Väitän, että nämä ovat tahallaan valtamedian ohittamia ja (ainakin yleensä tässä aiheessa) julkaisemattomia asioita:

1) Historia on voittajien historiaa...
Eli viime vuosikymmenten salaliitot eivät tietenkään ole niin hyväksytysti ja todistetusti paljastettuja kuin vanhemmat.
Muilta osin tuo "historia on voittajien historiaa" olisi tähän liian pitkä aihe. - (Kysy lisää joiltakin historioitsijoilta.)

2) Huolimatta kohdasta 1, myönnettyjä ja todistettuja salaliittoja on jo 53: http://www.washingtonsblog.com/2015/02/x-admitted-...
(Eikä tuossa luettelossa ole kovin vanhoja, kuten esim. Caesarin salamurhaa.)
Yhdysvalloissa oikeus on todennut USA:n hallituksen syyllistyneen moneen vakavaan asiaan, kuten Martin Luther Kingin murhaan.
(Ks. myös http://www.washingtonsblog.com/2015/11/the-first-q....)
Ja viime vuosikymmeniltäkin on, kiitos internetin, yhteistyöllä tuotu monista virallisesti vielä hyväksymättömistä salaliitoista esiin paljon todisteita.

3) Kohtiin 1-2 nähden on erityisen ikävää, että vuodettujen asiakirjojen mukaan systemaattinen salaliittoteorioille naureskelu ja "salaliittoteoreetikko"-käsite on CIA:n juoni vuodelta 1967: http://www.zerohedge.com/news/2015-02-23/1967-he-c...
- Sitä valtamedia toteuttaa niin kauan kuin se toimii, sensuroiden ja vääristellen sopivasti kaiken sen kyseenalaistavan!
Ihmiset ovat niin auktoriteettiuskoisia.
Vielä nykyäänkin kun viime vuosikymmeninä on tullut paljon "USA-johtoisen" joukkueen käytöksen ja varsinkin moraalin kannalta varsin raskauttavia tietovuotoja.

4) Viimeistään kohta 3:ssa on vihje siitä, mitkä tahot hyötyvät salaliittopuheesta.
- Ne, jotka hyötyvät USA:n menestyksestä.
Niitä voi olla vaikea ymmärtää.
Nykyisinhän elämme maailmassa, joka 30 vuotta sitten oli science fictionia: vakoilu on automatisoitua ja äärimmäisissä mittasuhteissa. Osa "demokraattisistakin" valtioista on orwellisoitunut. Monien yritysten liikevaihto on suurempi kuin useimpien maailman valtioiden BKT. Puhumattakaan taloudellisesta voimasta. Sillä useimmat valtiot ovat pahasti velkaorjuudessa. Politiikka on vähissä. Ei ole mahdollista tehdä politiikkaa, joka vähentäisi julkishallinnon velkaa ja samalla olisi johtamatta taantumaan. (Lisää: Ville Iivarinen: Raha -kirja (2015).)
Tilanne on kärjistynyt USA:n FED-lain laittomasta synnystä eli vuodesta 1913 alkaen.
(Se, että loputtomiin pankkiirit eivät voi mm. USA:a riistää, vaan valtiot eivät yksinkertaisesti pysty velkojaan takaisin maksamaan, ei ole muuten esimerkiksi Venäjän vika! - Toisaalta pankkiirit neuvottelevat nykyisin itselleen yhä lisää valtaa. - Siksi Suomenkin pohjavesistä ja metsistä iso osa on lähdössä heidän omistukseensa ja valtion metsissä retkeilykin on tulossa maksulliseksi.)

KOKO SALALIITTO-KYSYMYKSENASETTELU ON AJOITTAIN KYSEENALAINEN
Kysytään ensin:
Mitä intressejä on esim. maailman jättiyhtiöillä ja rikkaimmilla suvuilla, erityisesti USA:n suurimmilla lobbaajilla ja vaalirahoittajilla?
Miten he voivat käyttää rahaansa ja valtaansa laillisesti, harmaalla alueella ja melko riskittömästi laittomastikin?

Sitten: Kun noita mietitään, on selviö, ettei ole järkeä jäädä vain salaliittouteen (yhteistyö + salaaminen).
Eivät mitkään salaliittolaiset ole mitenkään aatteelllisesti salaliittoisia, vaan käytännön syistä. - Ja salaliittoisuus on vain yksi väline päämäärien saavuttamisessa.

Esimerkki. Oikeus totesi Yhdysvalloissa 70-luvulla, että JFK:n salamurha oli todennäköisesti salaliitto.
(Valtamedian propagandistit silti edelleen kuvittelevat, että yksittäinen ihminen voisi toteuttaa tuollaisenkin.)
- Noh, salaliittolaisille ei ole ollut tarpeen viedä salailua äärimmilleen.
Eli esim. Stone sai tehdä JFK-elokuvansa.

Se, mikä kulloinkin on tarpeen päämäärien saavuttamiseksi, riippuu tilanteesta.
(Aluksi on toki tehokasta olla suoraviivainen eli lähinnä tappaa.
Kuten 100-200 todistajaa tapettiin vuosien aikana JFK:n salamurhan ja 911:n jälkeen.)

Siihen nähden on täysin naurettavaa keskustella salaliitoista irrallisesti. Ja jotenkin itseisarvoina eli ikään kuin kaikki niistä poikkeava automaattisesti viittaisi siihen, ettei salaliittoa olisi...

EU:n ihmistulva-aiheessa kommunikoinkin mieluummin AGENDASTA kuin salaliitosta.
Agenda on tarpeen mukaan, hetkittäin ja yhteyksittäin, enemmän tai vähemmän salattu tai julkinen.
Ja on luontevaa käsitellä agendaa laajemmissa yhteyksissä.
Eli agenda ei ole aina jokin tarkkarajainen ilmiö...

Tässä on oma agendakoontini EU:n ihmistulva-aiheesta eli tämä postaus kommentteineen: https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/4-ky...
Eli maailmanpolitiikan kannalta oleellisiin salaliittoihin uskoo myös moni korkea-asemainen sekä Idässä että Lännessä.
Useimmat toki uskaltavat puhua vasta eläkkeelle jäämisensä jälkeen.
Kuten http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2014/11/usan...
Ja eläköitynyt Rumsfeld sanoi äskettäin, että Pentagoniin osui 911 - hänen puolustusministerinä ollessaan - ohjus eikä lentokone: http://yournewswire.com/white-house-rumsfeld-inter...

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Nyt on asia niin,että Bilderberg päätettävä sakki ntaa teille m.asissa tulecvvan pressan,joka on Hillary.On kumma että sensuuri toimii suomessa.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ensinnäkin ei MISSÄÄN maasssa kuin suomessa ole rajat auki.Sos.turva jne ,ei ole muissa maissa mahdollinen.Rajat auki on ihan oma eu keksintö,kohden suomea ja tuloksi aa maksatte te.Sensuuri on samaa jatkumoa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset