Peli poikki – mielenosoittajat kansallismielisyyden hurmoksessa, upeaa!

Olen hyvin iloinen. Aluksi epäilin, etteivät kaikki Peli poikki – mielenosoitukseen osallistuvat edes täysin tajua, minkä puolesta he osoittavat mieltään. Onneksi lopussa se tuli kaikille selväksi, ja toivottavasti kaikki yhdyimme laulamaan Finlandiaa Suomen itsenäisen ja vapaan kansallisvaltion puolesta. Vihdoinkin ymmärretään, että Suomen on oltava ja pysyttävä itsenäisenä kansallisvaltiona. Kansallinen herääminen 2.0 on tapahtunut.

taustaa:

Finlandia (sävelruno)

 

Finlandia, op. 26, on Jean Sibeliuksen vuosina 1899 ja 1900 orkesterille säveltämä sävelruno. Se oli alun perin Historiallisia kuvia -nimisen orkesterisarjan viimeinen osa.

Laulettuna esitettävän kappaleen nykyään käytössä olevat sanat kirjoitti V. A. Koskenniemi yli neljäkymmentä vuotta alkuperäisen teoksen säveltämisen jälkeen. Koskenniemen sanat heijastelevat sävellyksen alkuperäistä suomalaiskansallista henkeä.

 

Historia

Helmikuun manifestin jälkitunnelmissa nuorsuomalaiset järjestivät marraskuussa 1899 Helsingissä mielenosoituksellisen Sanomalehdistön päivien juhlan Venäjän toteuttamaa sortopolitiikkaa vastaan omien lehtiensä puolesta.Kaarlo Bergbom laati juhlaan kuusiosainen suomalaiskansallisen historiallisen kuvaelman, johon Sibelius sävelsi musiikin ja Eino Leino sekä Jalmari Finne kirjoittivat tunteellisen ja kansallisen taustatekstin. Osat kuvasivat Suomen historian eri vaiheita kalevalaisesta ajasta lähtien. Leino vastasi myös viimeisen, Suomi Herää -nimisen osan tekstistä, joka kuvasi Suomen kansallista heräämistä. Sibelius johti itse Helsingin filharmonisen seuran orkesteria teoksen ensiesityksessä Ruotsalaisessa teatterissa 4. marraskuuta.[1]

 

lähde: Wikipedia.

 

Mutta mitähän tähän sanoo No Borders, no Nation –porukka…?

 

 

TuulaKomsi
Kansalaispuolue

Olen kangasalalainen kouluttaja ja freelancer, jonka hartain toive on saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan kaikenlaiset kliseet mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa. Kotisivuni http://www.komsituula.julkaisee.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu