Minä ja minä ja minäkin myös!!

Tunnustan heti aluksi, että minä myös. Siis olen tullut häirityksi, ja olen tullut ahdistelluksi. Monta kertaa.

Mutta miksi tämä #metoo ei siltikään innosta ainakaan minua lähtemään takautuvasti penäämään ansaitsemaani myötätuntoa, ymmärrystä ja vuosikymmenien takaisten ahdistelijoitteni tuomitsemista jälkikäteen? Päinvastoin: vaikka myönnän häirinnän epämiellyttäväksi asiaksi, tämä #metoo alkaa tuntua suorastaan oksettavalta. Paljon oksettavammalta kuin miltä tuntuivat muistikuvat häirinnästä, niin ikäviä kuin ne olivatkin.

Selitän.

Ensinnäkin tämä "seksuaalinen häirintä" on aivan liian epämääräinen käsite. Me emme voi järjellisellä tasolla edes keskustella, jos toinen puhuu vaikkapa lapsen raiskauksesta (törkeä rikos), ja toinen siitä, että joku setämies puhui tuhmia baarissa tai bussissa (ei rikos ollenkaan). Jos kaikenlaiset subjektiiviset kokemukset nostetaan julkisessa keskustelussa ikään kuin samanarvoiseksi ongelmaksi kuin esim. viimeaikaiset pöyristyttävät seksuaalirikokset, silloin "keskustelu" muuttuu hölinäksi. Ja sitä hölinää olemme #Metoon ympärillä kuulleet jo tarpeeksi.

Toiseksi. Tämä #metoo on jo lähtökohtaisesti äärimmäisen itsekeskeistä jauhamista. Sen sijaan, että asiallisesti toteaisimme, mikä kaikki on laitonta, ja miten yhteiskunnan tulee suojella kaikkein heikoimpia jäseniään riistolta, meidät naiset (kyllä, tämän joukkohysterian innoittamia ovat erityisesti naiset, vaikka miehiä ja poikiakin ahdistellaan) innostetaan nyt MinäMyös -hengessä vatvomaan omaa historiaamme. Meille tarjotaan nyt mahdollisuus tuoda itsemme keskiöön. Jos uhraisimme edes murto-osan energiastamme kanssaihmistemme hätään, sen sijaan että riennämme osallistumaan MinäMinä -kampanjaan, häirintäongelma olisi varmaankin jo hävinnyt.

Kolmanneksi. Julkisessa keskustelussa on vain tietty määrä aikaa ja resursseja maailman eri ongelmien esille tuomiseen ja analysointiin. Eri uutisaiheet käyvät siis mediassa, esim. uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa, jatkuvaa kilpailua, mikä on tärkeää ja mikä ei. Ja niitä tärkeitä, siis aivan jättimäisen suuria kysymyksiä, on nyt ilmassa enemmän kuin aikoihin. Eriarvoistuminen vain kiihtyy, ihmisiä jätetään hoidotta, poliisilla ei riitä resursseja tutkimaan kaikkia rikoksia, edes seksuaalirikoksia. Kaiken lisäksi samaan aikaan kun meillä vietettiin Suomi 100 -juhlia, toisaalla Euroopassa suunnitellaan ei enempää eikä vähempää kuin koko Suomen olemassaolon lakkauttamista itsenäisenä valtiona.

Jotenkin luulisi, että aikuisilla ihmisillä olisi tarve keskustella näistä. Ja vaatia medialtaan ja päättäjiltään näille huomiota. Vai onko nyt niin, että tällä #Metoolla nimenomaan halutaankin syrjäyttää vaarallisemmat, tulenaremmat aiheet?

Mutta kuten sanottu, seksuaalinen häirintä on inhottavaa. Keskitytään kumminkin pitämään huolta toisistamme ja yhteiskunnastamme –  hieman vähemmällä MinäMinäMinä -asenteella.  

TuulaKomsi
Kansalaispuolue

Olen kangasalalainen kouluttaja ja freelancer, jonka hartain toive on saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistamaan kaikenlaiset kliseet mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa. Kotisivuni http://www.komsituula.julkaisee.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu