Tuulan kliseeklinikka

Keskittäminen mahdollistaa terroristin unelman

Kesän keskustelunaiheisiin on kuulunut tänä vuonna kysymys koko maan pitämisestä asuttuna, siis kyllä vai ei. 

Ei ole mikään yllätys, että suuri enemmistö suomalaisista kannattaa ensinmainittua, tai ainakaan suuri enemmistö ei kannatta päättäjiemme ja/tai mediamme hinkumaa keskittämispolitiikkaa, ei vaikka kuinka moneen kertaan lausutaan taikasanat "kaupungistumisen megatrendi".

On esitetty erilaisia hintalappuja siitä, paljonko maksaa se, että haja-asutusalueita ei tyhjennetä, tai siitä, että ne tyhjennetään.

Mielestäni pitäisi muistaa kuitenkin turvallisuuskysymykset, joille ei voida panna hintalappua. Jos tai kun kaikki ihmiset pakataan yhteen ja samaan suurkeskittymään, millaista tuhoa silloin pahimmillaan voisi aiheuttaa terrori-isku bioaseella, myrkkykaasulla, ydinaseella tai ihan vain perinteisilläkin pommeilla? Uhkia voi kuvitella myös vesihuoltoon, sähköön yms.  https://www.verkkouutiset.fi/isislta-karmiva-uhkaus-bioaseista-ilmaa-jota-hengitatte/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Missä on se hanke, jonka mukaan kaikkia oltaisiin pakkaamassa yhteen suurkeskittymään?
Kuinka pieni pitäisi taajaman olla, jotta terrori-isku siihen ei Tuulan mielestä olisi paha juttu? Tai olisiko paras purkaa pois sähköinfra ja vesijohdot, jottei tulisi terrori-iskua edes pieniin taajamiin?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Mutta vakavasti puhuen, mihinkäs lapset pakenivat sotaa Euroopan kaupungeista? No, maaseudulle. Jostain ihmeen syystä vihollisen pommit keskitettiin enempi kaupunkeihin.

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Terrorismi tosiaan noudattaa yksinkertaista logiikkaa. Paikallinen väestötiheys on eräs parhaista ennusteista iskuille. Kunnon terroriin tarvitaan kunnon maailmantuskaa. Esim. Helsingin Espa olisi kelpoisa paikka, niin myös jokin läheinen ostoskatu.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Ainakin islamilaisen terrorin uhreista huomattava osa on maalaisia tai pikkutaajamien asukkaita.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Kuten WTC New York 11.9.2001 tai terrori-iskut Lontoossa ja Pariisissa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olet erehtynyt. Nuo eivät kuulu siihen huomattavaan osaan. Outoa, ettet sitä ymmärrä!

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Ojaniemi tykkääjineen tallusteli suoraan tietämättömien rasistien paljastimeen.
Ylivoimaisesti suurin osa islamilaisen terrorismin surmaamista ihmisistä on elänyt mm. Nigeriassa, Sudanissa, Irakissa, Syyriassa, Jemenissä ja Afganistanissa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Kommentoija Mäkisen globaali tarkastelu menettää aika paljon merkitystään, kun tarkastellaan islamilaisen terrorismin uhreja Euroopassa. Nyt pitäisi vain pystyä loogisesti ajattelemaan, kumpiko uhka on todennäköisempi Suomessa, josta aloittaja on kiinnostunut.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Globaali tarkastelu ei ole merkityksetöntä kuin typerille nationalisteille. Taitavat vaikkapa sudanilaiset terrorismin uhrit olla sinulle mitätön juttu?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #34

Nyt kun tässä vietetään eräitä vuosipäiviä, tuli mieleen, että miksiköhän ne atomipommit pudotettiin kaupunkeihin eikä peräkyliin? Mutta jos terroristit saa käsiinsä pommeja niin ne varmaan pudottelee ne maaseudulle?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #34

Kommentoija Mäkinen kieltäytyy vastaamasta ja jänkää keskustelua toisaalle aloituksesta. Siinähän oli puhe koko Suomen pitämisestä asuttuna. Mäkiselle tiedoksi, ettei Sudan ole osa Suomea.

Islamin vastustaminen on toki ihmisoikeus niin Sudanissa kuin Suomessakin.

Harri Mulari

Turun veitsimies olisi ehtinyt aiheuttaa enemmän kuolemia maaseudulla. Ei olisi ollut poliiseja ampumassa jalkaan muutaman minuutin sisällä.

Sitten on ollut näitä kaahailuita autolla väkijoukkoon. Kaupungeissa löytyy enemmän yliajettavaa.

Pahin terrori-isku aikoihin Pohjoismaissa on kuitenkin kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen Breivikin tekosia. Kaupungissa hämypommi uhreineen ja sitten saareen lahtaamaan nuorisoa. Vaarallisia ne saaret ja maahanmuuttokriittiset.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

No jos tälle linjalle mennään, niin entäs 9/11 - sitä paitsi sitä tuhoisinta terrori-iskua emme ehkä ole vielä nähneet. Eivätkä ne sodatkaan ole maailmasta hävinneet. Sitä paitsi nyt oli puhe esim. biologisesta iskusta tai ydiniskusta. Mihin porukka evakuoidaan, jos haja-asutusalueet on purettu tai tyhjennetty rapistumaan.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Pitäisi noudattaa Mao Zedongin ja Pol Potin taktiikkaa, missä kaupunkilaiset (varsinkin akateemista koulutusta saaneet) lähetetään väkisin landelle ja siellä sitten tapahtui sitä sun tätä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Täällä on nyt oikein vitsiniekkojen riemuiltamat.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#9
Täällä on nyt oikein vitsiniekkojen riemuiltamat.
...........

Blogistin suhteellisuudentaju tarjoaa siihen hyvät saumat.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #20

#20
Otetaanpas Makkonen asiat asioina, eikä ilkuta!

Mitä useampi ihminen esim. ahtautuu Helsiinkiin niin sitä useampi kansalainen asettaa itsensä alttiiksi joutua terrorismin uhriksi, mahdollisesti raitiovaunun yliajamaksi tai maalta muuttanut astuu koiranpaskaan mikä laukaisee koti-ikävän, ajaa juntin syöksykierteeseen, jossa lopussa häämöttää alkoholismi, nudismi, sadismi ja voittamaton halu päästä "Onnenpyörän" studioyleisöön. Tätäkö Makkonen hakee? Makkonen on nähtävästi sitä mieltä, että ihmisarvolla ei ole mitään merkitystä. Kyllä on nyt pikapalaverin paikka!

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Terroristien ehdoillako sitä pitäisi elää ja olla, tai sellaisia peläten? Mielummin kuolen terroristi-iskuun Lontoossa kuin sydäriin jossain korpikuusen alla.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Et sinä landella sydäriin kuole. Jokainen päivä, jonka vietät luonnossa maaseudulla jatkaa elämääsi saman verran.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Jos jokainen päivä maaseudulla jatkaa elämää saman verran, maalaiset elänevät ikuisesti. Terveyspalvelujen perään tuntuvat kuitenkin kovasti hinkuvan, käsittämättömästä syystä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #15

Eihän tuo sitä tarkoita, että he eläisivät ikuisesti, sillä kyllähän jokainen päivä on jatkanut jokaisen elämää täsmälleen yhdellä päivällä aina. Niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Sitten kun kuolee, ei yksikään päivä enää jatka elämää yhdellä päivällä.

Käyttäjän ilkkasiren62 kuva
Ilkka Sirén Vastaus kommenttiin #16

Kyllä pitää vähän Kuikkaa opastaa. Ei maalle muuttaminen tietenkään sinänsä pidennä elämää päivissä tai vuosissa laskien. Maalla asuminen sen sijaan voi saada ajan tuntumaan pidemmältä kuin kaupungissa. Muistanette kuinka esim Paula Koivuniemi lauloi 1970-luvulla: "Jokainen päivä on liikaa, yksin kun kauppalaan jäin. Jokainen päivä on liikaa. Elää en voi näin."

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #29

Tietenkin ovat, kun meidän kaupunkilaisten rahoilla siellä mellastavat... ja lisääkin pitäisi heidän onnellisuuttaan ruokkia.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #30
Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Nämä humoristiset heitot ovat sikäli tarpeellisia, että auttavat huomaamaan, ettei maaseutuasumisella terrorismiin vaikuteta. Taajamia syntyy maaseudulle ja ihmiset sielläkin kokoontuvat.

Maaseudun elossapitämiseen pitää etsiä muita syitä.

Mutta Tuula, Essayahin blogissa esitin kysymyksen, johon kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Ylä-Savossa asuu onnellisia maaseutuelämän yltäkylläisyyteen upottautuneita ihmisiä, talous kukoistaa ja yritystoimintaa syntyy. Essayah totesi, ettei maaseutu koskaan kuole, vaikka sitä kuulemma kovasti yritetään.

Kuitenkin blogin viimeisissä kappaleissa Essayah sanoi, että maaseutua pitää kehittää, maataloustukia on lisättävä ja maaseudun elinvoimaisuus on varmistettava hallinnollisilla tukitoimilla.

Kommentissani iloitsin ylä-savolaisten onnesta. On mukavaa, että on mukavaa Ylä-Savossa asti. Ja jos siellä on mukavaa, tulevat varmasti iloisina toimeen. En usko, että Suomesta ĺöytyy yhtään niin pahasisuista tai ahdasmielistä ihmistä, että ottaisivat sen ylä-savolaisilta pois.

Kysyin, että miksi kaupunkilaisen on kustannettava tuota ylä-savolaista onnea. Eikö kaupunkilaisen verotuloja pidä käyttää kaupunkiympäristön kehittämiseen? Kai me kaupunkilaisetkin palan onnea olemme ansainneet ja saamme työmme hedelmistä itse nauttia?

Kysymys siitä, johdetaanko keskittymistä tarkoituksella, vaatii perusteluja. Käsittääkseni maaseudun autioitumiskehitys johtuu siitä, ettei maaseudun elinvoimaisuus ole kovinkaan kestävällä pohjalla. Essayah tosin kertoi ihan muusta, hän kertoi mm. Ylä-Savoon perustetusta uudesta kesäkahvilasta, jota pyöritetään Brysselistä käsin. Tässä kohtaa ulkomaille valuvat voitot eivät tuntuneet enää hirvittäviltä.
Palveluja toisilleen myytäessä liikevaihto karttuu, mutta uusia vaihdon välineitä ei synny. Jollei ylä-savolaisilla ole tuotantoa, vain hyviä palveluja, joihin ei pystytä houkuttelemaan kuin ylä-salvolaisia, porukka valuu pois parempien lihapatojen luo. Sellaisten, jossa on sattumia enemmän.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Maaseudun autioituminen tapahtuu toki myös luonnostaan, mutta sitä myös vauhditetaan. Meillä Kangasalla tämä vauhdittaminen on myös ihan myönnetty - taajamia halutaan tiivistää. Lisäksi viime ek-vaalien paneeleissa kun olin stadissa ehdolla, siellä jotkut demaripamput oikein raivostuivat että maalla yhä kehdataan elää, kun se tulee kalliiksi. Blogini pointti on nyt se, että jos tulee sota, kriisi, terrori-isku yms., mihin ihmisiä evakuoidaan, jos maaseutu on päästetty rapistumaan. En tajunnut että tämä on monille niin kauhean vitsikäs puheenaihe. Enkä tarkoittanut, että se olisi ainoa syy pitää maaseutu hengissä, tietenkään.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Lähinnä tässä ajatuksessa varmaan huvittaa se mielikuva, että keinotekoisesti pidettäisiin mahdollisten sotien ja kriisien takia yllä paljon nykyistä monipuolisempaa infrastruktuuria maaseudulla.

Ja ihmiset kannattavat varmasti koko maan asuttuna pitämisen ideaa - se kuulostaa hyvältä -, mutta jos alat puhumaan niistä toimenpiteistä ja uhrauksista, joita se käytännössä kansalta vaatisi niin todennäköisesti niille taas ei kannatusta löytyisi.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #18

Älä vääntele sanojani. Minä en tarkoita keinotekoista ylläpitämistä, vaan luopumista siitä, että kaupungistumista kaikessa päätöksenteossa yksisilmäisesti suositaan.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #19

Jos maaseudusta tehdään paikka, johon ihmiset evakuoidaan kriisin aikana suurkaupungeista niin kyllä siinä infran keinotekoista ylläpitoa vaaditaan. Vaihtoehtohan olisi, että tehtäisiin todella radikaaleja päätöksiä, joissa väestövirran pitäisi kulkea voimakkaasti kaupungista maalle päin. Pointtini on se, että ehdotuksessasi toimien mittasuhteet ja ymmärrys talousvaikutuksista puuttuu täysin.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #22

#22: Jälleen kerran olet Jussi kaivanut työkalupakista tahallisen väärinymmärtämisen ja olet pipon sisäpuolella keksinyt asioita, joita tämän blogin kirjoittaja ei ole esittänyt. Tämän vuoksi muun muassa kirjoitat "infran keinotekoisesta ylläpidosta" sekä epämääräisesti väität, kuinka blogin kirjoittajalla muka olisi puutteita talousvaikutuksista ymmärtämisessä.

Käyttäjän TeppoRaininko kuva
Teppo Raininko

Maaseudun autioitumiskehitys johtuu monesta seikasta. Ensimmäinen syy on se, että perinteiset maaseutuelinkeinot ovat tehostuneet niin paljon, että ne vaativat yhä vähemmän työvoimaa. Tilalle ei useinkaan ole syntynyt uusia, korvaavia työtilaisuuksia ainakaan riittävästi. On ollut pakko lähteä työn hakuun muualle. Ja kun aktiiviväestö lähtee muualle, syntyy itseään kurjistava tilanne, jossa jäljelle jäävä väki ei pysty ylläpitämään esim. kauppoja ja muita kaupallisia palveluita, jolloin loputkin lähtevät pois. Tämä on kuitenkin vain yksi osa kertomusta.

Toinen osa on sitten se, että julkinen valta ei panosta maaseutuun, koska sen on ajateltu matkaavan auringonlaskuun joka tapauksessa. 1990-luvun lamasta alkaen julkiset investoinnit ovat pääsääntöisesti suunnattu pääkaupunkiseudulle ja muutamiin muihin kasvukeskuksiin. Ehkä perustellusti, mutta ei silloin voida sanoa, että nämä kourallinen kaupunkeja olisivat itse ansainneet menestyksensä.

Pääkaupunkiseudulla on asukaslukuunkin suhteutettuna enemmän valtion sekä valtion virastojen, yhtiöiden ja liikelaitosten sekä muiden valtion verovaroin elävien laitosten, kuten koulujen ja yliopistojen työpaikkoja kuin muualla maassa. Siis paljon enemmän. Ja koko ajan keskitetään lisää. Myös suurin osa asumistuesta maksetaan sinne. Asumistuki ylittää jo maataloustuen. Toisella tuotetaan elintarvikkeita, toisella mitä..? Sosiaalisia ongelmia?

Keskittämispolitiikka on aivan totta. Se on aktiivista ja jokapäiväistä. Julkisia työpaikkoja siirretään pienistä kunnista aluekeskuksiin, niistä maakunnan kasvukeskuksiin ja niistä Helsinkiin. Joka vuosi. Ja nämä ovat hyvin koulutettujen ihmisten hyvin palkattuja työpaikkoja.

Kotikuntani sijaitsee n. 100 km. etäisyydellä Helsingistä. Se on työpaikkaomavarainen, kiitos suuren vientiteollisuusyrityksen. Kunta on elänyt säästöbudjetilla koko 2000-luvun, mutta silti eivät varat tahdo riittää. Osittain kyse on huoltosuhteesta, mutta ennen muuta siitä, että keskiansiotaso on mekaanisessa puunjalostusteollisuudessa pieni. Silti jokainen duunari meillä tuottaa vientituloja tai tuontia korvaavia hyödykkeitä.

Tämän vuosituhannen alussa meillä oli kunnassa useita valtiollisia työpaikkoja, joita tarjosivat poliisi, Kela, työvoimatoimisto, posti, verotoimisto jne. Koulutettujen ihmisten työpaikkoja, paremmin palkattuja kuin sahalla tai vaneritehtaassa. Nyt ei ole yhtäkään. Nämä työpaikat siirrettiin maakuntakeskukseen ja sieltä vähän isompi määrä virkoja Helsinkiin.

Nyt nämä valtion palkolliset Helsingissä ovat sitä mieltä, että he elättävät meidät. Ei kai se ihan niinkään ole?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Tässä kirjoituksessa on mainittu vain yksi syy, miksi kaupungistumista ei ainakaan kannata pyrkiä kiihdyttämään. Muitakin syitä tietysti on, ja tottakai maalla on aina mukavaa asua...Kaupungistuminen etenee omalla vauhdillaan, mutta on syytä kiinnittää huomiota siihen, ettei erilaisia virastoja ja laitoksia keskitetä liikaa pääkaupunkiseudulle.

Peruspalvelut täytyy maaseudultakin aina löytyä, vaikka tuskin kukaan edes odottaa, että palvelut olisivat yhtä monipuolisia kuin kaupungissa. Hintalapuista puhuminen on silti ikävää tilanteessa, jossa velvollisuus maksaa tuloveroa on sama riippumatta siitä asuuko maaseudulla vai kaupungissa.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Miksei sijoiteta maahanmuuttajia landelle?

Siellä tarvitaan auttavia käsiä ja monet mamut ovat takuulla motivoituneita asumaan maalla.

Terrorismin ja rasismin uhka samalla vähenisi kaupungeissa. Kotiutuminen toimii maalla paljon paremmin koska siellä on aina mielekästä tekemistä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Keijo, minulla ei ainakaan olisi mitään vastaan niitä motivoituneita ja maalaishenkisiä mamuja. Mutta kokemus on osoittanut, että ylivoimainen enemmistö heistä haluaa kaupunkiin jossa on kahviloita ja kauppakeskuksia ja siellä maanmiehiä parveilemassa. He tykkäävät olla siellä kahviloissa :) Enkä nyt väitä ettei moni kantiskin. (Tosin maaseudulta löytyvät ne parhaat kahvilatkin)

Tomi Vaalisto

Biologinen ase ei kaikessa karmivuudessaan ole kovin tehokas.
Biologista asetta on käytetty, mutta jostain kumman syystä siitä ei niin hirveästi kirjoiteta. Japanin armeija käytti Toisessa maailmansodassa biologista asetta kiinalaiskaupunkeihin 160 kertaa ja aiheutti hyökkäyksillä ainakin 20 000 kuolemantapausta.

Japanilaisten Harbinin bioasekoelaitos Kiinassa kopioitiin Neuvostoliittoon Sverdlovskiin ja siellä se on vieläkin. 1979 siellä tapahtui vuoto ja noin sata ihmistä kuoli

Afganistanissa Taleban valmistaa nykyisin räjähteensä lannotteista. Tunnetuimmassa lannoitepommi-iskussa Oklahomassa 1995 räjähteet lastattiin kuorma-autoon, joka räjäytettiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset