Tuulan kliseeklinikka

Oppilaiden ns. oma mielipide

Tänään näköjään kohistaan Suomeen vai kuoleen -"riimityksestä" kuvituksineen. Tamperelaiskoulun oppilaat ovat päässeet vähän "ottamaan kantaa" - ja mielipiteet jakaantuvat tämän mielipiteenilmaisun julkistajaa Laura Huhtasaarta vastaan tai hänen puolestaan. https://yle.fi/uutiset/3-10431844

 

Minun mielestäni molemmat tahot ovat väärässä. Oppilaiden esille panemaa suomen kielen raiskausta ei olisi saanut julkistaa kaikelle kansalle, koska se on paitsi kielellisesti myös muutenkin niin aivottoman tökerö. Koululaiset (toivottavasti) tulevat häpeämään tätä jo muutaman vuoden päästä, mikäli oppivat ajattelemaan itsenäisesti.

 

Jos muistelen itseäni saman ikäisenä, silloin kun vielä olin kiltti lapsi ja sen mukaisesti toin julki mielipiteitä joita silloinen koululaitos oli minuun monella tavalla upottanut - olisin sanonut, että sosialismi on hyvä juttu ja sitä kannattaa tavoitella - koska sellainen mielipide oli siihen aikaan koulussa "oikea" mielipide.

 

Ja turha väittää, etteikö kouluissa nykyään aivan samalla tavalla ellei jopa paljon voimakkaammikin viestitetä arvostelukyvyttömille lapsille esimerkiksi sitä, miten maahanmuuttoasioista pitää, ja varsinkin miten niistä ei pidä, ajatella.

 

Oppilaiden vajaa ajattelu tuossakin infantiilissa (siis tekijöidensä iänmukaisessa) kyhäelmässä näkyy erityisesti siinä, että "kuoleen" -vaihtoehto muka ei olisi juuri ja nimenomaan maahanmuuttomyönteisten aiheuttama. Mitä enemmän Suomessa viestitetään "tervetuloa" siirtolaisvyörylle - sitä enemmän Välimerellä tietenkin kuollaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Onko oikein paljastaa lasten nimet?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Ehkä ei, mutta kuulemma työ oli myös instagramissa julkisesti.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuulemma, kuulemma, niihin on hyvä perustaa kansanedustajan toimintaa.

Täysin asiaton julkaisu Huhtasaarelta, siinä ei taas ajateltu, kuin omaa nahkaa, jos joku lapsi tuosta kärsii, niin mitä sitten, pääasia on persujen kiusaaminen, ei lasten kiusaaminen.

Tuollainen on siis kansalaispuolueenkin linja, se on äänestäjien hyvä tietää, jos nyt teitä kukaan pystyy edes äänestämään.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #3

No, jos haluat oman linjani kuulla, niin tuossahan se on blogissa mainittu. Eli olisi voinut jättää julkistamatta - paitsi jos se jossain muualla on jo ollut julkinen. Jos joku pitää vetää vastuuseen, niin tuon koulun opettaja ja rehtori.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

No onpa jälleen luokattoman huonoa tekstiä. Näköjään aliarvioidessaankin voi alittaa itsensä. Kielellisesti viesti oli toki heikkotasoinen, mutta epäilemättä aito.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Sillä ei ole merkitystä onko se ns. aito - koska lapsilla ei selvästi ole mitään käsitystä mistään, ja se on tuossa iässä ihan luonnollista.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Silloin kun joku aloittaa noin, tiedän onnistuneeni ;)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Iloitsen voidessani antaa onnistumisen kokemuksia! Kiitos myös peräti kahdesta vastauksesta. Minäkin tunnen onnistuneeni.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Onko oikein, että poliittisen puolueen hallituksesta käsin aletaan julkisuudessa ruotimaan peruskoululaisten koulussa tekemää yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa julistetta? Taitavat nämä nuoret olla aika ihmeissään siitä, millä tasolla poliittinen keskustelu maassamme on.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Kun tässä ei nyt ole kyse siitä, että Huhtasaaren teko on oikein tai väärin. Voidaan sanoa, että hän teki väärin, mutta isompi yhteiskunnallinen ongelma on se, että kouluissa harjoitetaan propagandaa.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#8
isompi yhteiskunnallinen ongelma on se, että kouluissa harjoitetaan propagandaa.
....................

Meinaatkos, että ellei oppilaat kannata persuja se on propagandan tuotosta?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #13

En, mutta olen tutustunut opetussuunnitelmiin ja muutaman koulun käytäntöihin.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #14

#14
Kerro meille muillekin mikä opetussuunnitelma sisältää propagandaa ja tarkemmin missä, kuka ja miten sitä toteutetaan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Olisitpa keskittynyt sen suuremman yhteiskunnallisen ongelman pohtimiseen. Miten sitä edesauttoi koululaisten tekemällä julisteella retostelu ja tekijöiden nälviminen. Eivätpä taida nämä kolme yhteiskuntakriitikon alkua löytää aikanaan poliittista kotia ainakaan kansalaispuolueesta.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #15

Olen tehnyt sellaisiakin blogeja. Mutta sanotaan nyt lyhyesti, että kouluissa ei saa sanoa yhtäkään negatiivista sanaa islamista ja ns. monikulttuurisuuden suosiminen on pakollista, ja nythän on ollut esillä tämä sukupuolineutraaliuden korostaminen (tosin käytännössä tämä on räikeässä ristiriidassa edellisten kanssa - islam ei ole sp-neutraali oppijärjestelmä). Mutta en ala laajentamaan tässä blogissa näihin kaikkiin suuntiin, muuten menee koko päivä, ja yritän välillä töitäkin tehdä.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #19

#19
kouluissa ei saa sanoa yhtäkään negatiivista sanaa islamista ja ns. monikulttuurisuuden suosiminen on pakollista
................

Unohdit mainita tietolähteen?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #19

"Mutta sanotaan nyt lyhyesti, että kouluissa ei saa sanoa yhtäkään negatiivista sanaa islamista"

Ei varmasti saa mitä tahansa sanoa, perustuslaki tuossa jonkinnäköisenä ohjenuorana että kyllä muslimioppilaiden pitää tietysti saada harjoittaa uskontoaan rauhassa.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #26

... joten esimerkiksi sharia-lain ihmisoikeuksien vastaisuudesta täytyy vain vaieta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #27

Todennäköisesti joo kun se mitä todennäköisimmin ei kuulu peruskoulun opetussuunnitelmaan.

Ei meillä uskonnon tunnilla kerrottu mitään raamatun joukkomurhista, jostain syystä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Kuva on julkaistu tekijöiden nimien, koulun nimen ja luokkatunnuksen kera Instassa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Jo helmikuussa. Ja kuvaa on käynyt maalittamassa ms. räppäri paleface seuraajilleen jo aikaa sitten.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Maalittamassa kuvaa? Mitäköhän tuo edes voisi tarkoittaa?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #17

No mitä maalitus ylipäänsä tarkoitaa?

Paleface käynyt tykkäämässä ja kommentoimassa instassa -> palefacen valtava seuraajamäärä saa räppärin tykkäyksen eteensä -> tässä tapauksessa kuvan, etunimet, koulun ja luokan josta taiteilijat löytyvät.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #18

Maalittamalla määritellään hyökkäyksen kohde, joka pyritään tuhoamaan, tai jolle pyritään aiheuttamaan haittaa.

Käyttäjän PeterLindberg kuva
Peter Lindberg

Ei siitä niin pitkä aika ole kun lapsilla laulatettiin "Lenin setä asuu Venäjällä". Koululaitos on aiemminkin ymmärtänyt myötäillä vallanpitäjien käsityskantoja kohdistamalla lapsiin piilo-opetusohjelmia. Tässä on nyt 2010-luvun esimerkki sellaisesta.

Voi, että 70-luku ehti loppua. Moni blogisti olisi ehtinyt nousta urallaan korkealle vain Huhtasaarta mediassa hakkaamalla - muita ansioita ei olisi tarvittu. Laura Huhtasaari on rohkea uskaltaessaan ottaa kantaa aivan ilmiselvään koululaitoksessa tapahtuvaan mielipidevaikuttamiseen.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Persut ja Trump vihaavat demografiaa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Omassa lapsuudessani tai kaiketi enemmänkin nuoruudessani meille oppilaille oli ihan selvää, että suuri osa opettajakunnastamme oli aktiivisia paikallispoliitikkoja, demarivetoisessa pikkukaupungissa opettajista suurin osa oli kokoomuslaisia.

Luokanvalvojani toi yhteiskuntaopin tunneille aimo annoksen paikallispoliittista tuntemusta. Kaupunginvaltuuston kokousten jälkeen saatoimme pohtia, miten itse olisimme joissain äänestystilanteissa asioita ratkaisseet. Muistan, että itselleni päätöksen tekeminen olisi ollut paljon helpompaa monissa asioissa kuin opettajalleni, jonka maailmassa oli hirveän paljon erilaisia värejä. Mustavalkoisessa nuoren mielessä asiat näyttivät huomattavan paljon selkeämmiltä. Olisin varmasti yli 70 % tapauksista äänestänyt eri tavalla kuin opettajani. Ehkä olin sitten ei-niin-kiltti kuin blogin kirjoittaja. Tai en ainakaan halunnut kalastella pisteitä nuoleskelemalla.

Mutta päätän tämän kommenttini jaarittelun jälkeen tuohon mustavalkoisuuteen. Minusta tuo mustavalkoisuus on ajatuksia herättävän oppilastyön pääasiallinen sisältö. Nuoret kiteyttävät yhden muuttujajoukon silmin tarkasteltuna neljän suomalaisen poliittisen vaikuttajan kuvat kahteen kenttään. Mustavalkoisuutta ja nuorta mieltä parhaimmillaan.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Oppilaiden vajaa ajattelu tuossakin infantiilissa (siis tekijöidensä iänmukaisessa) kyhäelmässä näkyy erityisesti siinä, että "kuoleen" -vaihtoehto muka ei olisi juuri ja nimenomaan maahanmuuttomyönteisten aiheuttama."

Eli nuorilla ihmisillä ei saa olla poliittista mielipidettä?

Aika erikoista. Eikös sitä nuoria varten maailmaa yritetä rakentaa?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Mielipiteitä saa olla, muttra fakta ja mielipide on eri asia. Jos minä maalaan plakaatin jossa väitän vaikkapa Mattia murhaajaksi, ei se ole mielipide vaan kunnianloukkaus. Jos minä laitan lapset tekemään sellaisen ja vetäydyn vastuusta, se on jotain vielä pahempaa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Yritätkö sanoa, että oppilaiden teos on plagioitu opettajan työstä?

Ja teoksessa vihjataan kuolemanvaaraan lähettämisestä, ei murhaamisesta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Höpsösti näet asian! Ihan kuin Huhtasaari.

Kukaan ei ole laittanut lapsia ajattelemaan asioista mitenkään. Luuletko oikeasti, etteivät ysiluokkalaiset osaisi ajatella omilla aivoillaan, etteivätkö he oikeasti näkisi Huhtasaaren ja Halla-ahon hyväksyvän kumilautalla seilaavien kohtaavan mieluummin kuoleman kuin Suomeen vastaanottamisen?

Julisteen koonneet nuoret näkevät Halla-ahon ja Huhtasaaren katsovan pakolaisia ihmisinä, jotka joutavat kuolemaan. Itse en ole aina ihan varma, näkevätkö Halla-aho ja Huhtasaari pakolaisia katsellessaan ihmisiä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #33

En osaa mennä Halla-ahon ja Huhtasaaren päiden sisään, mutta oma näkemykseni on se, että Sipilät ja muut, jotka täällä Suomessa toitottivat tervetuloa monin tavoin yllyttivät siirtolaisia lähtemään salakuljettajien kyytiin. Sen sijaan, että olisi julistettu aivan päinvastaista viestiä, ja jos kaikki pelastuslaivat olisivat palauttaneet kaikki veden varaan syöstyt siirtolaiset takaisin lähtösatamaan, hukkuneita ei olisi lainkaan tai hyvin vähän. Äläkä nyt yritä veisata mitään virttä "sotaa ja vainoa" pakenevista, kun nyt on jo yleisesti tiedossa, että suurin osa oli jotain ihan muuta. Ja olipa joukossa niitäkin, jotka pääsivät Suomeen asti ja murhasivat suomalaisia. "Kuoleen" joutuivat siis jotkut suomalaiset ja vain siksi, että heidän murhaajansa päästettiin lampsimaan rajan yli tähän maahan viranomaisten mitään kyselemättä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #34

No Syyriassa ja Irakissahan ei sotaa ja vainoa ollut olemassakaan. Afganistan on rauhan tyyssija.

Olet sillä tavoin huhtasaarten ja halla-ahojen vietävänä, ettet näe kumiveneessä olevan ihmisiä, näet muslimeja, näet murhaajia ja raiskaajia.

En osaa sinua näkemyksessäsi auttaa. Itse olet sen mieleesi kyhännyt. Säälin kyllä aavistuksen verran.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi Vastaus kommenttiin #36

Ihmisiä ovat myös murhaajat ja raiskaajat. Älä viitsi olla imelä. Tosiasiat eivät siitä muutu. Mutta sen haluaisin tietää, että jos kerran ihmissalakuljetuksen pysäyttäminen ei sinulle passaa, niin MITEN ajattelit että hukkumisongelma ratkaistaan? Vai annetaanko saman menon vain jatkua ja pannaan kädet ristiin ja hurskastellaan?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #37

Missään vaiheessa en ole sanonut, ettei ihmissalakuljetuksen pysäyttäminen minulle passaisi. Lähtemisen syihin ja salakuljetukseen pitää puuttua lähtömaassa. Siinä vaiheessa kun ovat jo matkalla, asia pitää ratkaista turvapaikkaoikeuskysymyksen tutkimisella ja turvalliseen palauttamiseen pyrkimällä.

Kun samaan aikaan kiristetään kehitysyhteistyömäärärahoja, pakolaisten asemaa ja ihmissalakuljettamista, touhu muuttuu teurastamiseksi. Elinolot Afrikassa on muuttumassa nopeasti äärimmäisen tukalaksi. Nykyiselläänkin selviämisen mahdollisuudet ovat heikot.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ainoat oppitunnit, joissa on syytä sivuta edes jossain määrin politiikkaa, ovat yhteiskuntaopin tunnit. En tosin tiedä, onko sellaisia enää olemassakaan. Yhteiskuntaopin tunneilla voidaan käsitellä mm. puoluetoimintaa tasavertaisesti mitään liikettä erikseen korostamatta.

Muiden aineiden opettajat pysykööt lestissään.

Kävin kouluni 70- ja 80-luvuilla ja silloin opettajat opettivat sitä mitä pitikin.

Matematiikan oppitunneilla väännettiin jos jonkinmoista käppyrää, mutta ei koskaan puolueiden kannatusprosenteista.

Biologian oppitunneilla ei puhuttu transihmisistä. Ainoat trans-tekstit näkyivät rekkojen TIR-kylteissä.

Maantiedossa opetettiin, että Neuvostoliitto on idässä ja muut maat lännessä.

Kemian tunnilla räjäyteltiin vetykaasua, kun samaan aikaan USA ja NL kilvan koeräjäyttelivät vetypommejaan.

Puoluepolitiikkaa ei tunneilla käsitelty koskaan.

Englannin tunnilla tosin opimme, että Yhdysvalloissa on sekä demokraatteja että republikaaneja. Se tosin hieman hämmästytti pientä kulkijaa, kun samaan aikaan opetettiin, että Yhdysvallat on maailman ainoa oikea demokratia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset