*

Tuulan kliseeklinikka

Kaikki blogit puheenaiheesta Arvopohja

Arvo Pohja - Vaarallisimmat valheet ovat aina imeliä

Mitä ihmisille nykyään tulee mieleen sanasta ”arvopohja”? Kotimaan politiikassa Arvo Pohja on mielikuvitusolento, jonka nimi on viime aikoina tullut tutuksi toistuessaan yhden maamme poliittisen historian härskeimmän kesäteatterin vuorosanoissa.

Puoluedemokratian häpeäviikko

Viikon takaisesta Perussuomalaisten puoluekokouksesta on riittänyt parranpärinää. Uusia juonenkäänteitä on ilmaantunut kuin huonossa telenovelassa, enkä usko että vielä ollaan edes päätepisteessä. Aika erikoista, koska maassamme puolueiden omien sääntöjen mukaisia puoluekokouksia on pidetty jo toistasataa vuotta. Useimmiten vanhat johtajat ovat saaneet jatkaa, toisinaan vanhojen tilalle on valittu uusia kasvoja. Tämä on ollut suomalaista puoluedemokratiaa parhaimmillaan. Väki vaihtuu ja karavaani kulkee.

 

Sipilän arvopohja on rikastua veronmaksajien rahoilla

Seura-lehti on tutkinut ja selvittänyt varsin perusteellisesti Sipilän "pisnekset". Selvityksestä käy kiistatta selville, että pääministerimme on rikastuntut veronmaksajien rahoilla ja liittoutumalla liikemiesten ystäväpiiriin. 

Viimeisin päämisteri Sipilän Intian biolaitoksiin perustuva hanke on toteutettu yhdessä Pekkarisen taustavoimien kanssa.

Seura-lehti kirjoittaa:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä