Tuulan kliseeklinikka

Vaalirahoitus

Väyrysen blogin selkoluentaa ja muutamia ajatuksia siitä

Paavo Väyrynen kertoo omassa blogissaan http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251753-meneillaan-on-laiton-kaappausyritys oman näkökulmansa viikonlopun väyrysdraamaan. On erinomaisen hyvä, että hän niinkin pitkälle kertoo ihan itse omasta tilienkäytöstään - näin meidän muiden entisten ja/tai nykyisten hallituksen jäsenten ei tarvitse.

Presidentinvaalit 2018 ja media

Odotan innolla tulevia media-alan tutkimuksia presidentinvaaleista 2018. Viime päivinä olen seurannut presidentinvaalien ympärillä käyvää keskustelua lähinnä sosiaalisesta mediasta, Yleisradiosta ja eri lehdistä, kuten ehkä tekin.

Vuoden ensimmäisten päivien mietteitä

”Año nuevo, vida nueva”, ”uusi vuosi, uudet kujeet” sanotaan myös espanjaksi. Joskus menneisyys ja tärkeät asiat velvoittavat kuitenkin jatkamaan entisen tapaan tai vielä ponnistaen entistä enemmän. Näin voisi sanoa tämän vuoden alkupäivistä.

Kuuntelin, kuten moni muu, mitä tasavallan presidentti sanoi muun muassa sisällissodasta ja luin surullisen historiallisen tapahtuman syistä. Selvä on, että niin menneisyydessä kuin nykyisinkin radikalisoituminen suuntaan tai toiseen vie murheisiin. 

Työväen presidentistä eliitin ehdokkaaksi

 

Sauli Niinistöä markkinoitiin 12 vuotta sitten työväen presidentiksi. Vastakkain asettelun aika julistettiin kampanjassa menneen talven lumeksi.

Presidentin vaalirahasto hyötykäyttöön

Luin tuossa uutisia presidenttiehdokkaiden kampanjarahoituksesta. Suomessahan poliitikkojen vaalirahoitus on onneksi avointa. Silmiinpistäviä asioita oli kaksi. Yleisesti ottaen vaalibudjetit ovat sangen pieniä suureen maailmaan verrattuna. Mutta istuvan presidentin rahastossa näytti olevan jo 1.5 miljoonaa kasassa. Ja tämä summa edelleen kasvaa. Näinä aikoina Suomessa on hyvin paljon ihmisiä, joiden tultava toimeen satasten käyttövaralla kuukaudessa.

Äänestäjät kavahtakaa paljon mainostavia ehdokkaita

Suomalaisen demokratian vakavin uhka lienee edustajien / valtuutettujen sitoutuminen vaalirahoituksen kautta taustavoimiinsa. Mainostoimiston avulla kampanjansa virittäneet ehdokkaat eivät tule saamaan kokouspalkkioina niin paljon takaisin, kuin ovat varoja uhranneet. Lasku tulee kuitenkin vääjäämättä ja näissä tapauksissa hintalappu on usein väärin painottuneita päätöksiä. Mainossenttareiden iskulauseiden ympärille rakennettu lupausten serenadi ei tule toteutumaan.

Vaalirahajeesustelu

Piraatit twittuilevat tänään, miten he ovat ensimmäinen rekisteröity puolue jonka kaikki ehdokkaat ovat jättäneet vaalirahoituksen.  Siis kaksi viikkoa etukäteen. So?

Miksi media huutaa liki hysteerisenä Venäjästä?

                Amerikkalainen perinteellinen siipeensä saanut media huutaa otsikot punaisena Venäjän vaarasta – kätkien sen luuloepäilyynsä, jossa venäläiset olisivat rahoittaneet Yhdysvaltain uusimman presidentin Donald J.

Kuntavaalit Helsingissä osa 2: Puolueet pois kuntien kukkarolta

Mitä julkisen rahan käyttöön tulee, läpinäkyvyys on erittäin tavoiteltavaa.

Liberaalipuolueen Helsingin kuntavaaliohjelmassa on kappale:

"Helsingin poliittisen päätöksenteon tulee olla täysin avointa kaikissa päätöksenteon vaiheissa. Tämän lisäksi kaupungin ja sen omistamien yhtiöiden pöytäkirjat sekä kirjanpito pitää olla kaikkien saatavilla verkossa, esimerkkinä Länsimetro Oy."

Syy tähän on siinä, että julkista rahaa on kivaa lapioida itselle tai kavereille:

Keskustaliberaalin politiikan tuhon tie

Keskustan puoluevaltuustosta ja keskustalaisista kokouksista on tullut paikkoja, joissa omat kehutaan. Suomen taloudella, alueilla ja ihmisillä on kuitenkin huono olla. Olemmeko ummistaneet silmämme, mitä oikeasti ympärillämme tapahtuu?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä