Tuulan kliseeklinikka

Kaikki blogit puheenaiheesta Vihervasemmisto

Nostakaamme Suomi jälleen jaloilleen

Antti Rinteen vihervasemmistohallituksen ohjelman tultua hyväksytyksi eduskunnassa on syytä arvioida, millainen Suomi Rinteen hallitukselta 2023 jää Rinteen ohjelman mahdollisesti toteutuessa. Aluksi talouden lukuja.

Aikuisen oikeus kotona oleiluun

Rinteen tuleva hallitus aikoo palauttaa kotona olevalle vanhemmalle oikeuden viedä lapsensa koko päiväksi yhteiskunnan hoidettavaksi.

Pientä lasta ei voi jättää yksin kotiin, ja sen vuoksi on oltava toimiva päivähoitojärjestelmä, jotta työtä tekevä pääsee töihin ja opiskeleva opintoihinsa.

Vihervasemmistolaisesta katsantokannasta tämä ei tietenkään käy. Eihän työssä käyvällä tai opiskelevalla aikuisella saa olla mitään sellaista yhteiskunnan palvelua, jota kotona olevalla aikuisella ei ole.

Veropopulismi vaivaa myös vihervasemmistoa

Edellinen hallitus, se Sipilän SSS-hallitus, otti kunnianhimoiseksi päämääräkseen Suomen kuntoon laittamisen. Sipilällä oli tarkoituksena kukistaa ammattiliitot ja laittaa ne kuriin ja järjestykseen. Kilpailukyky piti palauttaa kunnon KIKY:jen avulla.

Se olikin ihan oikeaa politiikkaa ja siksi äänestin Sipilää. Siinä vain kävi niin etteivät ammattiliitot suostuneet kumartamaan Sipilän SSS- hallitusta, eivätkä suostuneet sanelupolitiikkaan.

Kepu-optio

Tähtiliikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrysen ilmoitettua eilen, että hän eroaa eurovaalien jälkeen tähtiliikkeestä keskittyäkseen presidentinvaaleihin ja "harkitsee pyrkimistä keskustan puheenjohtajaksi" koen tarpeelliseksi selventää lukijoilleni myös omaa tilannettani ja ajatuksiani, koska niitä on pariin otteeseen kysytty sitten eilisten uutisten.

Luovun kuntapolitiikasta Hattulassa

Hattulassa sovimme kuntavaalien 2017 jälkeen puolueiden välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa, että lautakunta- ja muut luottamushenkilöpaikat jaetaan kaksivuotiskaudeksi ja tilannetta tarkastellaan uudelleen tänä vuonna. Kun Hattulan vasemmistoliiton puheenjohtaja Tuomas Nieminen eilen viestitti luottamuspaikkojen menevän uudelleen jakoon kesäkuun kynnyksellä ja ilmoitti halustaan siirtää lautakuntapaikkani vasemmistoliiton jäsenille, en vastustanut. Luovun niistä vapaaehtoisesti.

Perussuomalaisten pahin painajainen

Onko perussuomalaisten pahin painajainen alle kolmikymppisten vihervasemmistolaisten opiskelijaneitokaisten (ja varttuneempien feministitätien) nousu politiikan parrasvaloihin Jyväskylän Bella Forsgrénin tapaan? 

Ei ole.

Punavihreä vai vihervasemmisto?

Kuten tunnettua, Vihreät ja vasemmisto ovat hyökänneet vihervasemmistonimeä vastaan. Taannoin Juha Sipilä sai somesylkeä kasvoilleen, kun meni sanaa käyttämään. Vihervasemmisto väittää termiä Halla-ahon keksimäksi ja on Li Anderssonin mukaan "äärioikeiston" viljelemä haukkumasana. Entäs totuus? Entä mentiinkö punavihreällä ojasta allikkoon?

 

Yksikään puolue ei edusta kansan enemmistöä

Vaalitulos, josta on olemassa vasta ennuste, ei lupaa perussuomalaisille sitä heidän unelmissaan kuvittelemaa enemmistöä, ei edes lähelle sitä. Kun asiaa katsotaan blokkien näkökulmasta, persujen totuus näyttää karulta:

 

Vihervasemmisto: 39,9%

Porvarit: 39,6%

Perussuomalaiset: 16,3%

 

Sinisiä ja muita päässee eduskuntaan 0-2. Niitä (yht 4,2%) ei lasketa blokkeihin.

 

Hakkuiden vähentäminen ei pienennä ilmastopäästöjä

 

Vihervasemmisto on yksimielinen siitä, että hakkuita tulisi vähentää ja tämä pelastaisi meidät ilmastonmuutokselta. Tämä väite ei kestä tarkempaa tarkastelua ja kyseessä onkin tietämättömyyteen perustuva valhe.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä